Eräänä loppukesän päivänä 1990-luvun alussa säveltäjä Alf Holm saapuu Pietarsaaren Vanhaan satamaan pienen tyttärensä kanssa. Tyttären kastetilaisuus tullaan järjestämään Mässkärissä. Mutta kaikki ei etene suunnitelman mukaisesti.
Tässä tarinassa Alexandra Schalin-Holm kertoo mitä tapahtui kun hänet oli määrä kastaa. Teksti on osa Lars Sundin tulevaa romaania nimeltään Prinsessa Vaasa.
Keskeneräinen kastetilaisuus
Lars Sund. Ote tulevasta romaanista
Autoradiossa soi “Eye of the Hurricane” – sopiva laulu ajatellen sitä, miten päivä tulisi kehittymään – kun saavuimme isän kanssa Vanhan sataman laiturille.
On kai mainittava että tunnelma oli sangen ärsyyntynyt. Kännykät eivät vielä 90-luvun alussa olleet jokamiehen omaisuutta, joten isä ei ollut pystynyt soittamaan kertoakseen myöhästymisestämme. “Ajatella ettet voi tulla ajoissa edes oman tyttäresi kastetilaisuuteen”, isoäiti sähisi ja oli olevinaan kuin ei olisi kuullut isän selitystä. Tätini Bambi rypisti otsaansa; hänen suhteensa isään ei useasta syystä ole täysin mutkaton.
Mutta Bambin sisko, tätini Neppe, antoi isälle nopean halauksen. Sitten hän liittyi muitten naisten joukkoon, jotka innokkaina heittäytyivät hääräämään ympärilleni maatessani vauvansuojassa auton etupenkillä. Naisten voivottelu herätti minut ja ulvoin kuin palosireeni. Isä töni tiensä luokseni naislauman lävitse, nosti minut syliinsä ja tuuditti minua vetäytyessään samanaikaisesti pois naislaumasta. Hän katsoi heitä tiukalla katseella. Ja siihen tarina kastetilaisuudestani olisi voinut päättyä, isä olisi voinut viedä minut takaisin autoon ja ajaa tiehensä – mikäli Iris ei olisi puuttunut asioiden kulkuun.
Yhtäkkiä hän seisoi siinä isän vieressä. Hän sanoi: “Minä voin ottaa hänet Alf, voit viedä tavaranne veneeseen…”
Vanha näyttelijä puhui aivan hiljaa, mutta samalla hän oli niin arvovaltainen ja vakuuttava että isä vain lyhyen epäröinnin jälkeen antoi minut Irikselle, joka otti minut avosylin vastaan.
Itkuni loppui välittömästi. Katsoin Iristä ja hänen valoisasti hymyileviä kasvojaan ja minut valtasi luottavainen tunne.
Iriksen sylissä olin turvallinen ja annoin kuljettaa itseni Mässkäriin. M/s Kristinan kyydissä meitä oli kaikkiaan noin kaksikymmentä matkustajaa, kasteen suorittajan lisäksi. Venettä käytettiin tavallisesti saaristoristeilyihin mutta täksi päiväksi toimelias tätini Bambi oli vuokrannut sen meille. Ohitimme Kittholman hyppytornin, poijuissaan uinuvat hai-veneet Rummelgrundetin edustalla ja Alholman laitureineen ja betonisiiloineen. Kaiken tämän taustalla näkyivät sellutehtaan savuavat piiput. Kristinan kippari käänsi paapuuriin ja ohjasi aluksen Tukkisaaren ja Gräggörenin välistä, vene niiasi pehmeästi laiskoissa mainingeissa.
Koillisessa oli muodostumassa sinimusta uhkaava ukkospilvi, johon kukaan Kristinalla ei kiinnittänyt huomiota.
Kun Kristina saapui Mässkärin satamaan, laitureilla ja kallioilla oli joukoittain ihmisiä. Tieto siitä, että Schalinin perhe järjestäisi kastetilaisuuden, oli levinnyt. Ei edes itse tasavallan presidentin saapuminen olisi voinut herättää suurempaa mielenkiintoa. Ainoastaan kunnialaukaukset puuttuivat. Olin jo Mässkärin pieni julkkis.
Kristinan matkustajat nousivat maihin ja kulkivat saattueessa Schalinin kesähuvilaa kohti. Kastetilaisuus pidettäisiin ulkona kallioilla. Yksi Bambi-tädin perintökalleuksista, kristallikulho, joka oli laitettu kukkajalustalle, toimisi kastemaljana. Huvilan eteen oli katettu kahvitarjoilu. Olin nukkunut matkan viimeisen osuuden mutta heräsin kun minulle vaihdettiin vaippaa ja puettiin kastemekkoa. En protestoinut mainittavasti. Pappi, albaan ja valkoiseen stoolaan pukeutuneena, asettui improvisoidun kastemaljan äärelle, joka tilaisuutta varten oli koristeltu päivänkakkaroilla, keltamataroilla ja puna-apiloilla, joukossa myös muutama sinikello.
Oli kuin luonto olisi hiljentynyt odottamaan juhlallisuuden alkua. Tuuli piteli henkeään, jopa muutoin niin kova-ääniset lokit olivat hiljaa. Kallioiden graniittiset selät huokuivat miellyttävää lämpöä. Mutta Ådön päälle oli nousemassa korkea sinimusta pilviseinä, kuin taivaan valtaava kuolio.
“No, ei teidän tarvitse huolestua”, Bambi-täti vakuutteli, tehden torjuvan eleen taivasta kohden. “Täällä Mässkärissä meillä on aina kaunis ilma.”
Aluksi näytti siltä että hän olisi ollut oikeassa. Kastetilaisuus eteni suunnitelmien mukaan. Bambi-täti ja serkkuni Heidi ja Mattias soittivat nokkahuilua – he soittivat hieman ontuvan version Carola Häggkvistin laulusta, joka kertoi sinisilmäisestä vauvasta. Esitys sai isän tekemään kärsivän irvistyksen. Pappi teki ristinmerkin ylleni, luki ääneen säkeet 13 – 16 Markuksen evankeliumin kymmenennestä kappaleesta ja lopuksi rukouksen.
Oli aika kastaa minut.
Lepäsin papin käsivarsilla ja saatoin olla vähän levoton. Pappi kastoi kätensä kastemaljaan ottaakseen kastevettä. “Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen…”
Pamaus tuli ennalta-arvaamattomasti.
Valkoinen valo sokaisi meidät. Sade jyrisi taivaalta.
Ei ollut yksinomaan papin syy että hän pudotti minut. Olin siihen aivan yhtä osallinen, rimpuillessani kauhistuneena ukkosmyrskyn vuoksi. Olisin pudonnut kastemaljaan ellei Iris olisi ehtinyt väliin. Ajoituksella, jota jokainen sirkusartisti voisi kadehtia, hän pelasti minut syliinsä ja juoksi huvilan sisään. Muut kastevieraat seurasivat häntä, kompuroivat verannan rappusissa, tungeksivat ovessa. Seurasi uusi valtaisa salamanisku, oli kuin taivas olisi tippunut Mässkärin päälle. Tuuli raateli kovakouraisesti Suomen lippua. Kallioita piiskaava sade muuttui yhtäkkiä voimakkaaksi raekuuroksi. Rakeet pomppivat märällä graniitilla.
Jyrisi ja rätisi kuin Ådön edustalla olisi ollut käynnissä suuri meritaistelu. Bambi-täti, kummatkin isoäitini ja pari muuta naista ottivat esiin kaikki talon pyyhkeet kastuneille kastevieraille. He keittivät kahvia ja tarjosivat kaikille konjakkia lämmön vuoksi. Pikkuhiljaa ukkonen suuntasi etelään ja jätti jälkeensä moukaroidun ja läpimärän Mässkärin. Kosteat kalliot savusivat, kosteus tihkui.
Kastetilaisuuden jatkaminen ukkosmyrskyn jälkeen ei tuntunut hyvältä ajatukselta.
Se olisi sitä paitsi vaatinut uuden kastemaljan etsimisen. Alkuperäinen kastemalja oli kallioilla tuhansina palasina, jotka kimmelsivät auringon valossa. Nolot kastevieraat ja kastamaton (tai ehkä puoliksi kastettu) sylivauva kuljetettiin takaisin mantereelle m/s Kristinalla. Olimme hyvin pettynyt seurue, joka nousi maihin Vanhassa satamassa. Aurinko loisti valkoisena ja kuumana pilvettömältä taivaalta. Varjot olivat pidentyneet kuten niiden on elokuussa tapana. Vanhan sataman lokit toivottivat meidät tervetulleiksi kirkuen.
Tekstin on Runeberginviikon ohjelmalehteä varten kääntänyt Marja-Leena Hyytinen.
